Yirah.fi
EN

ajankohtaista · tutkittua tietoa · Raamattu & teologia

Uutta Joukkovaikuttamisen keinot · kirja nyt saatavilla

2. Samuelin kirja 15:23 · Kirkkoraamattu (1933/1938)

Ja koko maa itki ääneen, kun kaikki väki kulki ohitse. Ja kun kuningas oli kulkemassa Kidronin laakson poikki, kaiken väen kulkiessa erämaan tielle päin,

Näytä koko luku

Ristiinviittaukset

Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.

0 valittu
Johanneksen evankeliumi 18:1

Kun Jeesus oli tämän puhunut, lähti hän pois opetuslastensa kanssa Kedronin puron tuolle puolelle; siellä oli puutarha, johon hän meni opetuslapsinensa.

Äänet: 7

1. Kuningasten kirja 2:37

Sillä jona päivänä sinä lähdet sieltä ja menet Kidronin laakson poikki, sinä päivänä on sinun, tiedä se, kuolemalla kuoltava; sinun veresi on tuleva oman pääsi päälle."

Äänet: 5

Jeremian kirja 31:40

Ja koko laakso, ruumiineen ja tuhkineen, ja kaikki keto Kidronin puroon asti, Hevosportin kulmaan saakka itään päin, on oleva Herralle pyhitetty. Ei sitä enää ikinä hävitetä eikä kukisteta."

Äänet: 5

2. Samuelin kirja 16:2

Niin kuningas sanoi Siiballe: "Mitä sinä näillä teet?" Siiba vastasi: "Aasit ovat kuninkaan perheelle ratsastettaviksi, leipä ja hedelmät palvelijoille syötäviksi ja viini uupuneiden juotavaksi erämaassa".

Äänet: 4

Nehemian kirja 2:15

Silloin minä menin yöllä laaksoa myöten ylöspäin ja tarkastin muuria. Sitten minä palasin taas Laaksoportin kautta ja tulin takaisin.

Äänet: 4

Jaa jae Facebook X WhatsApp
Kopioitu leikepöydälle